Vihaan vihaan vihaan

..itseäni.

Ja kyllä. Siinä olen minä. Silti mä haluan laihduttaa, kuihduttaa itseni vielä pienemmäksi palleroksi. Olin pari päivää sitten kuntosalilla. Haluun ne lihakset takas jotka mä kadotin, laihdutin pois. Voi sitä häpeän määrää, kun mä vedän siellä muitten bodareiden keskellä pienimpiä painoja mitä on olemassa, ja ne kattoo mua epäuskoisena.
  En oo vielä päättäny mitä haluun tehdä. Toisaalta mä tahtoisin lihoa ja kuntoilla. Saada urheilullisen ja muodokkaan vartalon (rinnat mukaan lukien.. :D), mutta toisaalta tiedän että tuun vielä joku päivä laihduttamaan takaisin, tai oikeastaan pienempään kokoon mitä oon ikinä ollu. Se olis mun unelma.
  Ahdistaa. Oon niin hukassa itseni kanssa. Mulla on ylihuomenna synttärit. En olis ikinä uskonut että mä oon vieläkin elossa. Mä oikeesti vieläkin hengitän! Viiltelylakkokin on pitänyt jo kauan, viikon päästä on kuitenkin kouluuinti, jonne mun on pakko mennä. Ja mä tiedän että se lakko tulee loppumaan sen jälkeen. Pelottaa muutenkin nähdä kaikkien muiden ilmeet kun ne näkee mun jalat. Ne alkaa taas jauhaa paskaa musta, pitäs edes yrittää olla välittämättä, mutten vain pysty.

Vielä anteeksi postaustaukoni. Multa lähti kone vähän pidemmäksi aikaa, ja ne harvat kerrat milloin oon päässy koneelle on ollu kaverilla tai puhelimel. Ja 7 lukijaa! Outoa että joitain jaksaa kiinnostaa lukea mun turinoita täällä..

Hengissä ollaan

Ensimmäiseksi pyydän nolona anteeksi pitkää postaustaukoa. Olen ollut vain yksinkertaisesti liian väsynyt kirjoittamaan, ja on tapahtunut kaikenlaista ikävää.. Turhaa draamaa niiden vähäisten kavereiden keskellä mitä minulla koulussa on. Yksi tyttö johon tutustuin pari kuukautta sitten, ja jonka kanssa vietin aikaa pari viikkoa sitten, onkin haukkunut minut säälittäväksi perässäroikkujaksi. En oikein tiedä kenen voisin enään luottaa. Toiseksi isäni ei päästä minua psykologille, sillä minun "pitäisi pystyä puhumaan hänelle ongelmistani". Mutta kun en vain pysty. Olin vain luottanut siihen että asiat järjestyis jonkun ammattitaitoisen henkilön kanssa. Varmaa faijasta tuntuu sitte paremmalta kun makaan kuolleena arkussa. Mut on vangittu, vaikka haluisin lentää vapaana.

  Kolmas hiljentymiseen vaikuttanut asia on myös, että aloitin hiljattain toisen blogin, se on kyllä niin henkilökohtainen etten tiedä uskallanko hiiskua siitä teille. Osoitetta saa kysellä, mutta en lupaa kertovani mitään.
 Syömisten kanssa on menny ihan perseelleen. Oon iljettävä, ja lihonut varmaan 3kiloa joulun jälkeen, mä ällötän itseäni. Hyvä puoli paastoamisessa on, että se poistaa ahdistuksen, ainakin osittain.


Tästä tuli kyllä sekavampi postaus ikinä, mä oon pahoillani. Kirjoitan joskus myöhemmin kun mun ajatukset on selkeempiä.

Voisko tää jo loppua

Mä en tiedä miks kaikki tuntuu taas nii turhalta. Tekis mieli itkeä helpottaaksee oloo, mut en pysty enään edes siihen. Mietin vaan itsemurhaa ja niitä panacodeja ja muutamia iskän unilääkkeitä tuolla mun laatikossa.. Ei vaatis paljon vaan ottaa niitä, mut mä en vaan pysty siihen. Oon liian utelias jatkamaan.

Milloin mulle kävi näin?

Uusi lukija, kiitos ♥ ;3

Oon alkanu funtsii tässä parin päivän aikana tätä mun masennusta.

 Miksi sä oot masentunu? Sullahan on perhe, oot aika kaunis ja sulla on miltein täydellinen elämä? Toi on niin itsekästä. Sä vaan heität kaiken menemään, mistä moni ihminen maailmassa olisi valmis tappamaan. 


Totta. Tunnen itseni vain paskemmaksi kun ajattelen kuinka itsekäs mä olen. Heitän tän kaiken hukkaan.

Mutta mistä tämä kaikki alkoi?
 Tässä oma tarinani tiivistettynä:


tammikuu 2011
Varhaisimmat muistoni ahdistuksesta löytyvät viime tammikuusta. Olin silloin vielä kuitenkin jokseenkin onnellinen silloisen poikaystäväni kanssa. Aloin hyväksymään bi-seksuaalisuuteni. Kerroin siitä parille silloiselle kaverilleni, kaikki muut ottivat asian rennosti, paitsi yksi hestä ahdistui ja rupesi välttelemään minua. Naurettavaa.

helmikuu 2011
Helmikuussa ei tapahtunut oikeen mitään. Aloin viettämään enemmän aikaa yksin ja eristäydyin kotiin, kaverit luulivat että välttelen heitä. Tuli riitoja.

Maaliskuu 2011
Ero. Jätin poikaystäväni, emme nähneet toisiamme usein ja riitelimme. Olin väsynyt kaikkeen ja aloin viiltelemään satunnaisesti.

Huhtikuu 2011
Huhtikuusta en muista mitään.

toukokuu 2011
Toukokuukin meni sumussa. Olin vähän iloisempi, kun koulu loppui.

kesäkuu 2011
Kesäkuussa aloin taas viettämään aikaa muutaman kaverini kanssa. Lenkkeilin paljon ja jokseenkin olin onnellinen.

heinäkuu 2011
Aloimme taas juttelemaan expoikaystäväni kanssa ja vanha suola alkoi janottaa. Parin viikon päästä olimmekin jo taas yhdessä. Vietimme kauniita kesäpäiviä yhdessä ja olin onnellinen. Kaipaan niin tuota aikaa. Kuitenkin olin jotenkin tyhjä sisältä ja viiltelin.

elokuu 2011
Valitettavasti ilo loppui lyhyeen. Tulin jätetyksi, sillä hän oli niin kovin ihastunut toiseen tyttöön. Toinen tyttö oli kaverini. Helvetti pääsi valloilleen. Menetin kaikki silloiset kaverini. Olin yksin, syrjitty ja minua haukuttiin. Aloin syömään lääkkeitä suuria määriä turhaan. Olin hyvin sekaisin.

syyskuu 2011
Koko syyskuun olin horroksessa. Saatoin kävellä ulkona vesisateessa 4 tuntia tuntematta mitään, ilman päämäärää. Viiltelin päivittäin ja olin ihan sekaisin. Kaikesta huolimatta jaksoin edelleen näytellä koulussa, kuinka kaikki oli muka niin hyvin. Sain muutamista luokkamme tytöistä jotain kavereita, joiden kanssa vietin aikaa koulussa. Kotona olin aina yksin.

lokakuu 2011
Sain hyviä numeroita. Elämäni koostui vaan kokeisiin lukemisesta ja viiltelyorgioista. Vedin isäni unilääkkeitä ja olin helvetin sekaisin.

marraskuu 2011
Marraskuusta en muista mitään.

joulukuu 2011
Joulukuun ajan näyttelin taas kuinka kaikki oli mukamas niin hyvin. Todellisuudessa haudoin vain itsemurhaa ja viiltelin.

Ja tässä minä vielä olen. Vasten tahtoani, mutta kuitenkin. Tuli varmaan kilometripostaus, mutta toivon että ymmärrätte mua paremmin jos tiedätte vähän taustaa mun elämästä.

Huomenna fysiikan koe. Ja niin, olen lukenut koko päivän. Eihän minulla muuta elämää juurikaan ole.

Ei se mee niin

" vitu emo :D:D:D::D:DDD"

"millo hyppäät sillalta, su elämähä o nii perseestä? :DD"

viiltoja..

"vittu mul ei oo mitään kunnioitust sua kohtaa :D"

..lisää viiltoja..

"sull on kyll jotai pieles ku harkitset itsemurhaa :DD"

.. niin, tiedän.

"säälittävää

vittu kaikki vaa nauraa sulle ;DD"

Ajatella että mä vielä rakastin tuota tyttöä puoli vuotta sitten.

Sattuu niin helvetisti.

täydellinen ♥

Paino noussut 39kg.. Oon vähä löysäilly syömisen kans viimeaikoina, koska syömishäiriö ei oo pystyny valtaa mun mieltä kokonaan, oon ollu liian masentunu tehdäkseni mitään.

Pari päivää on mennyt vahtimatta syömisiä ja ramppaamatta vaa'alla. Wau. Oon tavallaa aika ylpee ittestäni.. Painokin oli aamulla 38.4kg Hyvä vai huono asia?
  Huono puoli täss on se, että kun lopetan ruuan vahtaamisen niin itsetuhoiset ajatukset ryömii mun päähän kaksin kerroin mitä ne on vahtaamisen aikana.. En tuu pääsee täst ikinä eroon.

Tää viikonloppu oli rankka. En oo ikinä ollu nii varma et haluun tappaa itteni.. Eiline ilta oli ihan hirvee, sain taas jonkun itkutärinä kohtauksen enkä saanut hengitettyy kunnolla.. ): Mun pitäs alkaa käymää sillä psykologilla, mut mua vaan pelottaa niin saatanasti.
Mulla on jo lääkkeet valmiina odottamassa

Mitä mä haluan?

Mulla on kaks ääntä päässä. Toinen huutaa siitä mitä mä teen itselleni. Kuihdutan itseäni aina vain pienemmäksi. Se käskee lopettamaan ja ajattelemaan järkevästi. Sitten se paha ääni. Se karjuu kuinka läski mä olen, käskee olla syömättä ja ahdistelee mua sen aina jälkee kun mä oon syöny. Se syö mut elävältä.
  Toisaalta se 35kg kuulostaa houkuttelevalta. Mut tekeeks se mut oikeesti onnelliseksi?

Mulla on kaksi vaihtoehtoa:

a) Mä luovutan, annan tän masennuksen syödä mut elävältä ja teen itsemurhan. Tää kuulostais hyvältä. Hävettää vaan myöntää ettei musta oo siihen. Mua pelottaa se kaikki tuska mitä siitä aiheutuu kaikille.
- Kaikille? Anteeks mulla ei oo kyllä täällä enään mitään jäljellä.


b) Mä lopetan tän kaiken paskan ja alan taas elämään. Helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäinen vaihtoehto houkuttelee enemmän, tää oikeestaan pelottaa mua. En mä tiedä miltä tuntuu olla onnellinen, koska en muista enään..

Oikeestaan mua pelottaa noi molemmat vaihtoehdot, mä en tiedä enään edes mitä mä tulevaisuudessa haluan..